Saaristokylissä

Saaristomerellä on ollut asutusta myöhäisestä kivikaudesta lähtien (noin 2000–1300 eaa.) ja sen väkiluku oli 1800-luvun lopulla korkeimmillaan. Asuintalot, rehuaitat ja navetat muodostivat suljettuja pihapiirejä, joissa saaristolaiset pitivät lehmiä, lampaita, hevosia ja sikoja. Usealla talolla oli oma tuulimyllynsä viljan jauhamista varten ja kalastajakylien rannoille oli rakennettu laitureita, venevajoja, tarvikevarastoja sekä suola-aittoja. Kyläsaaret tapasivat olla kaljuiksi hakattuja, sillä kaikki soveltuvat alueet muutettiin laidunmaiksi tai viljelykäyttöön ja myös puutavaran menekki oli kova. Pikkuhiljaa asukkaat kuitenkin muuttivat työn perässä, saaristo autioitui ja saaristolaiselinkeinot hiipuivat.

Tänä päivänä saaristoon kuuluu alueita yhdeksästä kunnasta ja saarilla on kymmenittäin eri kokoisia saaristokyliä. Vaikka ympärivuotista asutusta on vielä jonkin verran, saaristolainen elämänmuoto on kiistatta uhanalainen. Palvelut siirtyvät ja yhteisalusliikennettä on karsittu. Saaristosta on tullut entistä enemmän vapaa-ajanviettopaikka: kansallispuiston yhteistoiminta-alueella on yli tuhat kesämökkiä ja matkailijoiden määrä lasketaan sadoissa tuhansissa.